sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Vuosi on taas vaihtunut

Kävin joulukuussa kontrollissa ja kaikki oli kunnossa, ei mitään poikkeavaa. Eipä tosin ollutkaan mitään kuvauksia, vaan pelkät verikokeet. Olo on täysin terve, joskaan se ole mitään ennenkään tarkoittanut. Seuraava kontrolli on maaliskuussa, jolloin kuvaillaan vaihteeksi ultralla kaula, kainalot ja vatsa. Sain joulukuussa ensimmäiset rokotukset, joihin saan vahvistukset helmikuussa. Rokotukset ovat työllistäneetkin meidän perhettämme syksyn jälkeen. Tyttäremme sai syksyllä vesirokkorokotteen, jotta mahdollisuus tuoda rokko perheeseemme pienenisi. Vesirokko voi siis olla minulle hyvin vaarallinen. Oli oman lainen prosessi selvittää, että miten voimme rokottaa tyttäremme, kun se saattaa tarttua samalla minuun. Ensimmäisen erikoislääkärin konsultoima rokotusasiantuntija sanoi että rokotusta ei saa antaa missään tapauksessa. Toisen erikoislääkärin konsultoima toinen rokotusasiantuntija kertoi että riittää kun on muutaman päivän erillään tyttärestä. Teija menikin syksyllä lasten kanssa reiluksi viikoksi mummolaan. Tyttöön laitettiin vahvistusrokote kolme viikkoa sitten ja Teija oli lasten kanssa taas pari viikkoa mummolassa. Ryhdyin siis vuoden vaihteessa ammattiosastomme puheenjohtajaksi ja vuoden vaihde onkin ollut yksi elämäni kiireisimmistä. Onhan tämä aivan hullu tahti kun lähes joka päivä on päivätöiden lisäksi myös viikonloppuisin tuntikaupalla osaston hommia. Eilinen ja tämä päivä meni taas kursseilla. Helmikuussa alkaa taas koulu, joka täytyy vielä mahduttaa kalenteriin. Toivon saavani paperit koulusta huhtikuun loppuun mennessä, silloin pitäisi ammattiosastonkin hommien olla paremmin järjestyksessä. Viimeiset kuukaudet olen päätöikseni ollut mukana sähköistämässä kaupunkiin rakenteilla olevaa jätevoimalaitosta. Jätekuljetukset aloitetaan voimalaitokselle muutaman viikon kuluttua ja kaikkien työntekijöiden täytyy ilmeisesti ottaa hepatiitti rokote. Kun saan tarkemmat ohjeet, niin selvitän sairaalasta voinko ottaa rokotteen vai täytyykö minun jäädä lomautetuksi.
-Tapio